Jos tällainen kurssi olisi ollut kun itse aloitin sijoittamaan osakkeisiin 2000-luvun alussa, olisin välttänyt varsin montaa täysin turhaa virhettä. Siksi teimme tämän kurssin, jotta Sinä voisit hyödyntää osaamisemme, ja tästä olemme saaneet huikeata palautetta (lue asiakasarviot yllä!). Svenne Holmström
Osakesijoittamista ilman stressiä
Mietityttääkö nykymeno markkinoilla? Itse emme ota markkinatilanteesta sen enempää stressiä, sillä meillä on selkeä sijoitusstrategia sekä hyviksi, että toimiviksi katsottuja perusperiaatteita varallisuutemme hoitoon. Emme esimerkiksi osta putoavia puukkoja, näillä polttaa näppejään useimmiten. Odotamme rauhassa käännettä. Uskomme tietynlaiseen ajoittamiseen, mutta emme edes yritä ajoittaa ostot tai myynnit optimaalisesti. Käytämme liukuvia keskiarvoja päivittäin, sijoituspäätöstemme tueksi (mutta ei toisin päin).
Hajautettu salkku ei tähtiä kaipaa, on meillä tapana sanoa. Kysymys ei ole yksittäisten yhtiöiden löytämisestä, vaan mieluummin kokonaisuuden rakentamisesta. Kun kokonaisuus on kunnossa ja toimit järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti poistuu myös osakesijoittamiseen niin usein liityvä stressi. Itse emme stressaa yhtään ja keskitymme olennaiseen.
Nyt sinullakin on mahdollisuus hyödyntää osaamisemme Sinun osakevarallisuutesi hoitoon!
Millainen kurssi tämä on?
Aloitamme tutustumalla yhtiöihin eri näkökulmista, jolloin opit näkemään miksi eri tilanteessa olevia yhtiöitä tulisi tarkastella eri tavalla. Tunnuslukuja tulkitaan eri tavalla erilaisissa yhtiöissä. Tämän verkkokurssin pääset eturiville katsomaan miten Svenne Holmström seuloo osakkeita ja analysoi niitä eri strategioiden pohjalta. Varsinaiset yhtiöesimerkit eivät ole niinkään kiinnostavia, vaan se tapa löytää ja käsitellä tarjolla olevaa informaatiota.
Tulet oppimaan laatu-, arvo- ja kasvusijoitusstrategioiden ominaispiirteet, joiden avulla osakepoiminnan osumatarkkuutta voidaan kehittää huomattavasti.
Kun kiinnostava kohde löytyy, on seuraavaksi hyvä selvittää, millainen kiire on ostaa. Tähän tekninen analyysi voi tarjota lisäarvoa sijoittajalle. Kurssilla opit hyödyntämään liukuvia keskiarvoja ja Relative Strength Indeksiä. Varsinkin liukuvat keskiarvot ovat tarjonneet merkittävää lisäarvoa Svennelle, hänen omaissa sijoituksissaan. Ostamisen lisäksi näistä on iloa riskienhallinassakin.
Teorian jälkeen viedään teoria käytäntöön ja analysoimme runsaan määrän eri yhtiöitä, kurssikäyrien perusteella. Yhtiöesimerkit tulivat ehdotuksina live webinaariin osallistuvilta. Vaikka emme aina saa kaikkia vastauksia tarjoaa tekninen analyysi useimmiten hyvää tukea sijoituspäätöksen tekoon.
Viimeisessä osiossa opit luomaan vankan perustan sijoitustoimintaasi, ja saat runsaasti ideoita omien sijoitusperiaatteiden laatimiseen. Sen sijaan, että keskittyy raketteihin, aikaansaadaan yleensä vakaampia ja parempia tuottoja hallitsemalla salkkua varmoin ottein. Toki yllätyksiä voi tulla matkan varteen, mutta kurssimme avulla opit tunnistamaan riskit ja mahdollisuudet sekä tunnistamaan helposti vältettävissä olevia ansoja.
Loppujen lopuksi luodaan itselleen tiettyjä yksinkertaisia mutta varsin tehokkaita nyrkkisääntöjä, joita on helppo muistaa ja seurata. Ghost Investorin erikoisuutena on esittää vaikeita asioita kansantajuisesti sekä antaa selkeitä neuvoja omatoimiseen sijoittamiseen. Tästä saamme paljon kiitosta.
Svenne Holmström kouluttaa
Valmentajamme Svenne Holmström toimi kuudentoista vuoden aikana eri pankeissa sijoittamisen parissa muun muassa myyntijohtajana, konttorinjohtajana ja sijoitusasiantuntijana. Lisäksi hän on pitkän linjan sijoittajana luonut oman varallisuutensa ihan itse tyhjältä pöydältä. Tämä on tapahtunut kärsivällisellä ja pitkäjänteisellä, yli 20 vuotta kestäneellä, pääosin suoriin osakkeisiin sijoittamalla.
Svennellä on erityinen taito puhua hyvinkin käytännönläheisellä ja havainnollistavalla tavalla, vaikka käsiteltävä aihe olisikin monimutkainen. Jotkut teoriat ovatkin varsin hankalia, mutta sitä ei kyllä huomaa Svennen tavasta esittää näitä. Moni palautteen antaja kertoo tienneensä tiettyjä asioita mutta oppineen ymmärtämään nämä vasta Svennen luennoilla.
Svenne osaa myös innostaa. Moni asiakas onkin kertonut palautteessaan, kuinka ryhtyi tuumasta toimeen, nimenomaan koulutuksemme innoittamana. Svenne kouluttaa syvällä ammattitaidolla, esittää omia näkemyksiä ja mielipiteitä eikä sorru kiihkoiluun. Siinä pitkän linjan sijoittajan kokemus näkyy selvästi.
Luentojen aiheet (ja tallenteiden pituus)
Tämä kurssi koostuu neljästä noin kahden tunnin pituisista webinaaritallenteiden katseluoikeuksista. Kurssi järjestettiin viidesti kevään 2021 aikana erinomaisin arvosanoin. Kaikki palautteen antaneet suosittelisivat kurssia muille. Kurssisiältö on luonteeltaan ajatonta, vaikka esimerkit ovat vuodelta 2021. Toimii mainiosti vielä montakin vuotta, ja ihan sama setti vedettiin 1/2023 livenä Turussa erinomaisella palautteella.
- Keskeisimmät sijoitusstrategiat (2:02:59)
- Laatustrategia
- Arvostrategia
- Kasvustrategia
- Tunnuslukujen hyödyntäminen eri strategioissa
- Sijoituskohteen reaaliaikainen analysointi (1:54:22)
- Ideoita laatu-, arvo- ja kasvuyhtiöiden seulontaan
- Seulotaan reaaliajassa kolme yhtiötä eri strategioiden kautta ja tutustutaan yhtiöihin takemmin. Ideana näyttää miten yhtiöitä löydetään, analysoidaan ja millaisia tietoja etsitään. Yhtiöt toimivat esimerkkeinä prosessin kuvaamisessa.
- Vapaa kassavirta
- ESG vastuullinen sijoittaminen
- Tekninen analyysi (2:01:57)
- Liukuvat keskiarvot
- RSI
- Live harjoittelu Eurolandin ja Börsdatan palveluissa
- Kohti ammattimaista sijoittamista (2:04:53)
- Kaupankäyntisääntöjä
- Bottom up vai top down
- Kassan- ja riskien hallinta
- Salkun tasapainottaminen ja -hallinta
- Ongelmallisia sijoituskohteita
- Virheiden välttäminen
Kuinka kauan materiaali on katsottavissa?
Toistaiseksi ilman aikarajaa. Voit palata materiaaleihin myöhemmin milloin vain.
Kohderyhmä
Kurssin ensisijaisena kohderyhmänä ovat osakesijoittamisesta kiinnostuneet, jotka haluavat kehittää taitojaan. Suosittelemme, että tunnet osakesijoittamisen peruskäsitteet ja keskeisimmät tunnusluvut saadaksesi kurssista mahdollisimman paljon irti.
Mitä kurssilaiset sanoivat?
Hyvä ja mielenkiintoinen koulutus sijoitusalan ammattilaisen vetämä. Paljon uutta miettittävää kokeneellekkin sijoittajalle. Monelta isolta ja kalliilta virheeltä olisi varmasti välttynyt, jos tämän koulutuksen olisi käynyt vaikka 10-vuotta sitten.Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos.
Paras koulutus pitkään aikaan. Selkeä rakenne ja asioiden esittäminen ja pidän Svennen tyylistä – mukava kun on suoraa puhetta ja myös mielipiteitä ja samalla koulutus on neutraalia ja kiihkotonta. Innostavaa kyllä !
Tämä samainen kurssi järjestettiin 1/2023 yhteistyössä Turun Kesäyliopiston kanssa. Arvosana oli 4,86/5,00. Alla pari palautetta:
Svenne asiansa osaaja ja hyvä, humoristinenkin esitystapa. Sisältö on jatkossa suoraan rahanarvoista tietoa, on opit heti otettu käyttöön omien salkkujen analysoinnissa ja kevään osakepoimintojen suunnittelussa. Börsdata oli ennalta itselle kokonaan vieras, on oleellinen työkalu.
Käytännön läheistä ja selkeää opetusta
Claes Lindholm –
Todella erinomainen kurssi! Sven e on tosi raudanluja ammattilainen! Suosittelen lämpimästi!
Heidi Tanhua –
Tämä kurssi avasi konkreettisesti ja ymmärrettävästi huikean maailman osakesijoittamiseen aivan uudella tasolla. Voin lämpimästi suositella tätä ja kaikkia muita Svennen kursseja. Tällä kertaa tieto ei lisännyt tuskaa, vaan toi varmuutta ja lisäsi oman toiminnan johdonmukaisuutta osakesijoittamisen mielenkiintoisessa maailmassa. Kiitos Svenne!
Tuomas Mäkelä –
Huippulaadukas kokonaisuus, jonka perustana on Svennen ainutlaatuinen kyky luoda hyvä ilmapiiri ja opettaa vaikeimmatkin asiat oppilailleen heistä aidosti välittäen.
Jari –
Svenne paitsi hallitsee asiansa, myös esittää sen selkeästi, ymmärrettävästi ja innostavasti.
Eetu –
Katsoin sijoitusmaailmaa kokonaan eri silmin kurssin jälkeen. Sain varmuutta ja en enää murehtinut niin paljon kurssien heilahteluista. Suosittelen.
Sari H –
Paljon on tullut sijoituskirjoja luettua ja niistäkin opittua, mutta tämä kurssi toi asiat kansantajuisesti esille ja avasi silmäni uudelleen. Svenne tuo asiat innostavasti esille visuaalisesti ja esimerkkejä käyttäen.
Asiapitoista “tykitystä” jokainen oppitunti alusta loppuun asti, todellakin hintansa arvoinen kurssi. Suosittelen ehdottomasti.
Kiitos Svenne 🙂
Tapani Väänänen –
Kurssi oli hyvä. Kurssilla voisi olla vielä enemmän ulkomaisten osakkeiden konkreettista “ostokonsultointia”!
Maria K. –
Minulle on tärkeää hoitaa säästöjäni mahdollisimman hyvin.
Sain kurssilta kaipaamiani työkaluja ja eväitä omaan tekemiseen osakepoiminnan parissa. Paljon relevanttia asiaa helppotajuisena kokonaisuutena.
Svennen ymmärrys osakesijoittamisesta, ja kiinnostus asiaan näkyy innostavana sekä erittäin selkeänä esitystapana.
Lämmin suositus.
Kirsi A –
Pitää kiittää kaveria, kun vinkkasi minut kurssille. Oma osakesijoitusura vasta alussa, mutta pysyin hyvin mukana Svennen loistavan koulutusotteen ansiosta. Vaikeat asiatkin muuttui ymmärrettäviksi .
Hienoa on myös kurssin interaktiivisuus; kysymyksiin saa heti vastauksia ja omia osakepoimintoja käytetään esimerkkeinä.
Olen ottanut opit ja työkalut heti ahkeraan käyttöön ja nyt tuntuu, että pystyn paremmin luottamaan omiin poimintoihini, vaikka meno markkinoilla olisikin ailahtelevaa. Kiitokset!
Osmo Valtonen –
Erinomainen kurssi! Paljon asiaa, mutta ei liian paljon. Jotkut asiat, mm. teknisen analyysin käyttö, vaativat ainakin omalta kohdaltani vielä lisäopiskelua.