Svenne Holmström

Svenne palveluksessasi!
Olen Sven-Eric ”Svenne” Holmström ja toimin sijoituskouluttajana. Ghost Investor on minun firmani.
Kiinnostuin taloudesta jo nuorena, mutta minulla ei ollut tähän sopivaa mentoria. Nykyään pyrin innostamaan suomalaisia sijoittamaan eri foorumeissa ja saan itse olla se mentori monelle, jota kaipasin nuorena.
Oma ura ensin sijoitusneuvojana, myöhemmin myyntijohtajana yhdistettynä kovaan kiinnostukseen sijoittamiseen loi vahvan sijoitusmarkkinoiden asiaosaamisen. Samalla opin asiakastyösssä ymmärtämään miten eri markkinatilanteet vaikuttavat tavallisten sijoittajien sijoituspäätöksiin. Tästä on ollut valtavasti hyötyä työssäni sijoituskouluttajana.
Kurssipalautteissa toistuvat kaksi teemaa kerta toisensa jälkeen. Puhun ilmeisesti sijoittamisesta hyvinkin kansantajuisesti ja osaan kuulemma innostaa sijoittamaan.
Ennen yritykseni perustamista tein pitkän uran pankkimaailman haastavissa tehtävissä. Työskentelin Nordea Pankissa 2002-2005 henkilökohtaisena pankkineuvojana. Vuonna 2005 siirryin Aktia Pankkiin sijoitusasiantuntijaksi ja myöhemmin sijoituspäälliköksi.
Vuonna 2012 minut nimitettiin Aktia Pankin konttorinjohtajaksi Tammisaaren, Tenholan ja Bromarvin konttoreihin. Tämän lisäksi minut nimitettiin sivutoimiseksi aluemyyntijohtajaksi vastuualueenani säästäminen ja sijoittaminen Läntisellä Uudellamaalla ja Turunmaalla. Vuosien 2016 ja 2017 aikana keskityin vain tähän tehtävään.
Pankkivuosien aikana valmensin kollegoitani sijoittamisen asioissa hyvinkin suurella menestyksellä. Kouluttaminen ja valmentaminen tuntui sen verran mielekkäältä, että loppuvuonna 2017 päätin jättää pankkiurani taakseni ja perustin yritykseni Ghost Investor (Holmström Group Oy) joulukuussa 2017. Tällä tavalla sain keskittyä nimenomaan riippumattomaan sijoitus- ja talouskoulutukseen. Vuosina 2018-2020 vastasin Suomen Osakesäästäjien koulutustoiminnasta.
Vuosien 2018-2023 aikana yhtiöni järjestämiin kursseihin on osallistunut jo yli 8.000 henkilöä. Arvosana on keskimäärin ollut hiukan yli 9 (asteikolla 4-10), ja verbaalinen palaute huikean hyvää. Tapani esittää vaikeita asioita helpolla ja ymmärrettävällä tavalla pilke silmäkulmassa on kerännyt runsaasti kiitosta.
Olen itse aloittanut sijoittamisen vuonna 2000 tyhjältä pöydältä, ja vaurastuminen on tapahtunut nimenomaan sijoittamalla osan ansiotuloistani. Tämä suu ei ole kultalusikkaa nähnytkään, mutta voin vakuuttaa, että vaurastuminen on mahdollista kun toimii pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Jos minä voin, Sinäkin voit! Vaikka suorat osakkeet kiinnostavat minua eniten olen sijoittanut monipuolisesti eri omaisuuslajeihin, enkä pelkää rahastojakaan.
Vuosina 2008-2014 toimin Osakesäästäjien Keskusliiton hallituksessa. Olen vuodesta 2005 toiminut Länsi-Uudenmaan Osakesäästäjien hallituksessa ja vuodesta 2019 Karis IK:n puheenjohtajana.
Olen kirjoittanut Västra Nyland lehteen asiantuntijakolumneja yksityistaloudesta ja sijoittamisesta vuodesta 2020. Kauppalehden sijoitusvihjepalstalla annan silloin tällöin fiksuja tai vähemmän fiksuja sijoitusvihjeitä.
Artikkelit ja kolumnit
Västra Nyland paikallislehti, asiantuntijakolumni kerran kuukaudessa alkaen 6/2020
Viisas Raha lehti, 16 artikkelia tai koko sivun aukeamaa
Arvopaperi lehti, 1 asiantuntijakolumni
Blogit, yli 100 blogia alkaen vuodesta 2008 taloudesta, säästämisestä ja sijoittamisesta
Mediassa
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/myos-velkavipua-on-kaytossa-kolme-kokenutta-sijoittajaa-kertoo-mihin-osakkeisiin-he-ovat-nyt-laittaneet-panoksensa/32c45047-89a5-4c43-99c9-8658f90b6d98
- https://arenan.yle.fi/poddar/1-66805213
- https://www.hbl.fi/artikel/49e3c1cb-6c1b-530b-aa2d-000be30cb538
- https://www.hbl.fi/artikel/25d8f414-57c5-59a0-b63e-732b45eb3c58
- https://www.arvopaperi.fi/uutiset/svenne-holmstrom-etsii-edullista-ostettavaa-laskuporssista-naita-osakkeita-han-osti-viimeksi-nama-saivat-menna-salkusta/2854c62d-dce8-4516-98d7-2064f2ca1c17
- https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/kolme-markkinasoturia-ainoa-ongelma-ajoitus-oletko-oikeasti-oikeassa-jos-olet
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoitusvihjeissa-stora-enso-jakaa-mielipiteita-laadukas-kauppayhtio-sen-sijaan-kutkuttaa-kaikkia/132a8984-8496-4771-8817-6a1b22fa467d
- Efter Nio https://areena.yle.fi/1-63562441
- https://areena.yle.fi/podcastit/1-65640156
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoitusvihjeet-halventunut-brandiyhtio-alkaa-kiinnostaa-porssitulokas-ei-herata-luottamusta/e593d016-345a-4ed0-b6ce-ee9d6679bdcb
- https://www.arvopaperi.fi/uutiset/osakkeissa-on-tunnettu-ikaan-sidottu-saanto-silti-sijoitusammattilainen-tyrmaa-sen/87810c78-bd90-435d-8bb2-8294825637b1
- https://www.talouselama.fi/uutiset/sijoituskouluttaja-svenne-holmstrom-on-tarkka-rahoistaan-tama-on-hanen-kallein-viime-aikojen-hankintansa-huikea-elamys/5c258ce6-8064-4709-96d0-5f755138ae4f?toc=12-2023
- https://www.talouselama.fi/uutiset/tunnetut-sijoittajat-ovat-loytaneet-porssirytinan-keskella-lukuisia-ostonpaikkoja-hurjan-halvalta-tuo-vaikuttaa/1ebfd740-d9ed-48cc-99a4-dde34cf4bc89
- https://www.hbl.fi/artikel/5a70cede-1fe0-4682-98a1-e97dd0adb87e
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tallaisia-ovat-suosituimmat-korkorahastot-ja-korko-etft-nain-pieni-muutos-markkinakoroissa-voisi-nostaa-yhden-rahaston-arvoa-20-prosenttia/61806a33-d3cc-4e7f-8703-d9bdaa292690
- Arvopaperin sijoitusraati 2022-2023
- Svennen salkku, Arvopaperin sijoitusraati 2022-2023
- https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/kolme-markkinasoturia-nainko-helpolla-tasta-paastiin
- Kauppalehden Markkinaraati https://www.kauppalehti.fi/uutiset/onko-nyt-hyva-hetki-sijoittaa-osakkeisiin-asiantuntijat-neuvovat-mika-sijoitussuunnitelman-teossa-todella-on-tarkeaa/906eb872-8da6-405e-8fed-fe01a4f3e42c
- https://www.nordnet.fi/blogi/kenesta-vuoden-sijoittaja-2022-enta-vuoden-sijoitusteko/
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/salkun-santillinen-tasapainotus-voi-nakya-salkun-tuotossa-merkittavasti-nain-sijoitus-qt-groupiin-vaikutti-osakesalkun-tuottoon-erilaisilla-myyntistrategioilla/32b7cac6-3b82-4cc0-9554-6884cedd1346 - https://www.talouselama.fi/uutiset/naita-osakkeita-sijoituskouluttaja-sven-eric-holmstrom-osti-viimeksi-eras-laatuyhtio-on-hanesta-erityisen-houkutteleva-sita-on-lyoty-aivan-liikaa/54fee1cb-478e-4e65-964d-a22ef0650419
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoitusvihjeissa-outokumpu-jakaa-mielipiteet-mutta-mita-tapahtuu-kempowerille-seuraavaksi/199493dc-f9a4-4c4c-b62b-46f2b17900b5
- Pörssisäätiön talousviikko: https://www.youtube.com/watch?v=qF1FHLBZza0
- https://www.hbl.fi/artikel/b35ff595-486b-4e98-9c24-6de3d05414b6
- https://www.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/609770?shareID=SS9Cc3Zzb293dFdnRGlNdUlRWG55Zz09&fbclid=IwAR3HZdmBRYs0P2KbsgL19qWdstsO3nggDFMlEFs_SwtkcfsHxdAUJri2j8Q
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoitusvihjeet-kone-jakaa-mielipiteet-toisin-kuin-sampo-mutta-kumpi-tietoturvayhtio-salkkuun-kurssi-nayttaa-kuolleelta-kalalta/9da55651-f2d0-468b-8ca2-dac2bbf80117
- https://www.talouselama.fi/uutiset/miten-kuukausisaastajan-kannattaisi-nyt-toimia-aiemmassa-kriisissa-takkiin-ottanut-ammattilainen-kertoo-mika-olisi-nyt-sijoittajan-vihoviimeinen-teko/74083076-967d-4bb1-a3a7-52da01b49172
- https://www.vastranyland.fi/artikel/5d5edab9-9858-410c-a6a3-69823cc0cce7
- https://viisasraha.fi/Sijoittaminen/Kuinka-kauan-osinkodippi-kest%C3%A4%C3%A4
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoitusvihjeet-kone-jakaa-mielipiteet-toisin-kuin-sampo-mutta-kumpi-tietoturvayhtio-salkkuun-kurssi-nayttaa-kuolleelta-kalalta/9da55651-f2d0-468b-8ca2-dac2bbf80117
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/analyytikot-kehottavat-nyt-myymaan-nama-osakkeet-mutta-osakemyynti-ei-ole-aina-helppoa-kokeneellekaan-sijoittajalle-olisi-ollut-parempi-ottaa-rahat-ja-juosta/8e234918-ca4b-411e-bc20-3bb2a5350e84
- https://viisasraha.fi/Sijoittaminen/J%C3%A4ttiosingoissa-saattaa-piill%C3%A4-ansa,-johon-kokenutkin-sijoittaja-kompastuu
- https://arenan.yle.fi/audio/1-61929124
- https://viisasraha.fi/Markkinat/Helsingin-p%C3%B6rssiss%C3%A4-vain-yksi-osinkoaristokraatti-%E2%80%93-Kasvattavatko-yhti%C3%B6t-osinkoaan-liian-nopeasti
- https://arenan.yle.fi/audio/1-61929124
- https://svenska.yle.fi/a/7-10013608
- Yle: I Pengarnas värld https://arenan.yle.fi/audio/1-61704895
- https://www.vastranyland.fi/artikel/svajiga-tider-pa-borsen-men-ingen-orsak-till-panik-borsen-har-en-otrolig-formaga-att-se-in-i-fra/
- https://www.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/529156
- Yle Pörssipäivä Sijoitusviisauksia https://areena.yle.fi/audio/1-50974510
- https://svenska.yle.fi/a/7-10007858
- Skogsbruket lehti 6/2021, haastattelu
- https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007938191.html
- Ylen juttu Game Stopista
- Oma aika aikakauslehti, haastattelu, lehti 12/2020
- Yle Pörssipäivän haastattelu https://areena.yle.fi/audio/1-50455455
- https://www.hbl.fi/artikel/finlandarnas-favoritfond-ger-ingen-vidare-avkastning/
- https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006617034.html
- https://www.hbl.fi/artikel/privatplacerare-ska-inte-drabbas-av-skramselhicka-da-borsen-rasar-sa-gor-proffsen-da-kurserna-lyse/
- https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006469965.html
- https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006433456.html
- Talouselämä lehti, "mihin sijoitit viimeksi" lehti 39/2019
- Yle Pörssipäivä Osakesäästötili https://areena.yle.fi/audio/1-50349544
- https://www.hbl.fi/artikel/nya-aktiesparkonton-lockar-finlandarna-till-okad-folkkapitalism-kontot-passar-de-flesta-men-det-f/
- Österbottens tidning, haastattelu, 10.5.2019
- https://www.talouselama.fi/uutiset/svenne-holmstrom-myi-suutuspaissaan-nokiat-osinkopettymys-harmitti/50281c20-9f6b-46a8-9883-b0bb50d888b6
- https://www.hbl.fi/artikel/sa-mycket-sparar-du-pa-att-bo-billigare-se-inte-lagenheten-som-en-placering/
- https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006320403.html
- https://www.iltalehti.fi/raha-nyt/a/5be84de4-778c-44bf-b2e3-5ec0fed75236
- https://www.kauppalehti.fi/uutiset/piensijoittajan-unelmapalvelu-tulee-tammikuussa-oletko-valmis/9c5cd8a0-8796-4aad-806c-4ec960d30cfd
- https://arenan.yle.fi/1-50080678
- https://www.hangotidningen.fi/article/forening-ordnar-kurs-i-hur-man-placerar-pengar-det-finns-manga-placerare-som-inte-har-varit-med-om/
- https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2529133
- https://www.hbl.fi/artikel/allt-fler-koper-ranteskydd-men-lonar-det-sig-2/
- https://www.turkulainen.fi/paikalliset/1292040
- https://www.hbl.fi/artikel/expert-sa-lange-maste-du-spara-for-att-kunna-sluta-jobba/
- https://www.hbl.fi/artikel/upm-gjorde-ett-lyckat-kvartal-efter-att-lange-ha-statt-och-stampat/
- https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/776927-tilille-saastava-hukkaa-tilaisuuden-vaurastua-rahastoihin-voi-ohjata-pienenkin
- https://www.vastranyland.fi/artikel/han-lamnade-banken-och-startade-eget/
