Koulutuksen kantavana teemana on löytää uusia mahdollisuuksia osakesijoittamisessa. Nyt nähdyn pörssilaskun myötä alkaa löytymään todella kiinnostavia kohteita niin läheltä kuin kaukaa. Ruotsalaiset pörssilistatut sijoitusyhtiöt ovat laskeneet merkittävästi huipuistaan, niin kuin pitää, eikä syyskuu 2022 ollut armollinen REIT yhtiöille. Osinkoaristokraatit ovat sen sijaan pitäneet pintansa melko hyvin. Tässä koulutuksessa syvennytään sijoittamiseen suoriin kansainvälisiin osakkeisiin. Lisäksi katsotaan miten tuotto-odotusta voi nostaa hyödyntämällä velkavipua hallitusti.
Herkkuja maailmalta
Sijoittaminen ulkomaisiin yhtiöihin on periaatteessa yhtä helppoa kuin sijoittaminen kotimaisiin yhtiöihin, mutta valinnanvaraa on vaikka muille jakaa. Osakeseulontaan, tiettyjen tunnuslukujen tulkintaan ja ja verotukseen liittyy myös tietynlaisia haasteita. Tulet saamaan varmuutta tekemiseen ja opit hyödyntämään kiinnostavia osakeomaisuuslajeja.
Koulutuksessa käydään läpi:
- Miksi ulkomaisia yhtiöitä?
- Miten löytää kiinnostavia kohteita?
- Eri maiden ominaispiirteitä ja paikallisia käytäntöjä
- Arvo-osuustilin vai osakesäästötilin kautta?
- Osingot ja verotus
- Liikaa perityn osingon lähdeveron takaisin hakeminen
- Kustannukset ja valuuttariski
- Yhtiökokous
- Seulonta ja seulonnan haasteita
- Etuosakkeet, ja miten toimitaan niiden parissa
Lisäksi tutustutaan seikkaperäisesti kolmeen osakeomaisuuslajiin, joita ei löydy lainkaan Suomesta. Nämä tarjoavat erinomaisen ensikosketuksen ulkomaisiin osakkeisiin ja löytyvät monen laatusijoittajan salkuista, eli sopivat mainiosti aloittelijoiden salkkuihin myös.
- Pörssilistatut sijoitusyhtiöt (esim. Investor ja Berkshire Hathaway), ja niiden arvostamisen erityispiirteet
- REIT yhtiöt (esim. Realty Income) ja niiden arvostamisen erityispiirteet
- Osinkoaristokraatit (esim. McDonald’s ja 3M)
Jokaisen osakeomaisuuslajin kohdalla käymme selkeästi läpi etuja, haittoja, milloin omistaa ja milloin välttää. Pohdimme myös niiden roolia hajautetussa salkussa.
Tuotto-odotuksen nostaminen velkavivulla
Älä anna velkavipu sanan pelästyttää. Itse asiassa pieni velkavipu ajaa tuotto-odotusta oikein kivasti, kuhan rakentaa salkkunsa huolellisesti. Me tulemme käymään läpi, miten velkaa voidaan hyödyntää ja miksi sitä kannattaa ottaa eri esimerkkien kautta. Päähuomio tulee olemaan tehokkaassa riskienhallinnassa ja tähän saat yksinkertaisia mutta tehokkaita peukalosääntöjä velan käyttöön.
- Velan muodot, edut ja haitat
- Velka suhteessa kuukausisäästämiseen
- Vakuuden riittävyys ja riskit
- Velan käyttöaste ja vinkit tähän
- Vastuullinen velan käyttö esimerkkeineen
- Lopuksi havainnollinen esimerkki tehokkaasta salkusta
Velkavipua ei suositella vasta-alkajille.
Tallenne
Kyseessä on webinaaritallenne 1.12.2022 vietetystä webinaarista. Tallenteen pituus on yhteensä 3 tuntia ja 50 minuuttia täyttää asiaa. Tallenne on katsottavissa toistaiseksi, ilman aikarajaa.
Koulutuksen päätteeksi toteutettu keskustelutuokio ei nauhoitettu.
Hinta
Webinaaritallenteen katseluoikeuksien hinta on 69€ sisältäen 24% alv. Maksu voidaan lisätä pääomatulojen hankkimiskuluihin verotuksessa.
Miksi hinta ei ole 290€+alv kuten muissa tämän tyylisissä webinaareissa? Koska meidän strategiamme on tarjota huippulaadukasta sisältöä kaikkien ulottuville. Riskiä sinulla ei ole, sillä ellet ollut täysin tyytyväinen koulutukseemme saat rahasti takaisin.
Kenelle?
Tämä kurssi on kaikille kurssin aiheista kiinnostuneille avoin, mutta saat eniten irti kurssista kun osakesijoittamisen peruskäsitteet ja keskeisimmät arvbostuskertoimet ovat ennestään tuttuja. Kurssilla mm puhumaan P/E:stä, P/B:stä, osinkotuotosta ja oman pääoman tuotosta. Osakesijoittaminen I, Tunnusluvut tutuiksi! ja Osakesijoittaminen II kurssit tarjoavat reilusti tietoa osakesijoittamisesta ja toimivat hyvinä alustuksina tälle kurssille.
Mitä aiemmin tälle kurssille osallistuneet sanoivat?
(Kurssista ei ole erikseen kerätty palautetta, nämä tulivat meille suoraan sähköpostilla)
Hämeenlinna 25.10. (yhteistyössä Hämeen Osakesäästäjien kanssa, meille välitettyjä palautteita)
– Viime kokouksessa oli tosi hyvä kouluttaja, kiitos siitä.
– Holmströmin esitys oli tosi hyvä sekä tyyliltään että sisällöltään. Asiaa tosin tuli niin paljon että näitä kalvoja joutuu kyllä tarkastelemaan vielä useamminkin mutta nythän ne on tuossa koneella että eikun opiskelemaan.
Tampere 27.10.
– Kiitos vielä loistavasta kurssista
– Oli todella hyvä kurssi, niin kuin aina!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.