Osake­sijoittaminen I

Olisikohan tämä markkinoiden paras osakesijoittamista käsittelevä peruskurssi? Ainakin hinta-laatu suhde on varmasti kohdallaan sillä vain 69€:lla saat peräti 9 tunnin edestä arvokasta opastusta osakesijoittamisen kiehtovaan maailmaan!

Haluatko osakesijoittajaksi, mutta et tiedä mistä aloittaa?

Verkkokurssimme avulla pääset alkuun.
- Osakesijoittaminen I -valmennus on tehty juuri sinulle!

Anna minun auttaa sinua. Olen Svenne Holmström, ja aloitin itsekin osakesijoittamisen tyhjästä vuosituhannen vaihteessa. Opiskelin aluksi aihetta itsenäisesti, ja kokosin tietoa sieltä sun täältä, pieninä pirstaleina eri lähteistä. Vaikka tietoa oli tarjolla runsaasti, tuntui kokonaisuuden hahmottaminen vaikealta.

Kun siirryin myöhemmin työskentelemään pankin sijoitusosastolle, opin tunnistamaan sijoittamisen esteitä. Asiakkaillani toistuivat usein samat kysymykset osakesijoittamiseen liittyen.

piggy-moneybox-with-euro-cash-P6JXR39

Sijoittaminen kiinnosti monia, mutta rohkeus ja taidot aloittamiseen puuttuivat. Siitä syntyi ideani rakentaa tämä verkkokurssi.

Sijoittamisen terminologia voi tuntua aluksi vaikealta ymmärtää ja riskien ottaminen pelottaa. Moni pitäytyykin varovaisissa rahastoissa tai makuuttaa säästöjään pankkitilillä, vaikka osakesijoittaminen houkuttelisi.

Haluan auttaa aloittavia sijoittajia tekemään itsenäisiä sijoituspäätöksiä ja ottamaan oman taloutensa haltuun.
Siksi kokosin osakesijoittamisen perusasiat helposti ymmärrettävään muotoon, yhdeksi tiiviiksi paketiksi. Tästä syntyi Osakesijoittaminen I -verkkovalmennus.

Mitä valmennus sisältää?

Osallistuessasi kurssille saat yhdeksän tuntia videomateriaalia, sekä runsaasti käytännönläheisiä harjoitustehtäviä. Valmennus on jaettu seitsemään eri jaksoon ja voit edetä omaa tahtiasi.

Suosittelen varaamaan aikaa yhden viikon per jakso, mutta jos et malta odottaa etenemistä, mikään ei estä sinua opiskelemasta kokonaista jaksoa, vaikka yhdessä päivässä.

Eri jaksoissa käymme läpi vaihe vaiheelta muun muassa seuraavia asioita:

  • Osakesijoittamisen perusteet
  • Arvo-osuustilin ja osakesäästötilin erot
  • Kaupankäynti osakkeilla
  • Yhtiöriski, markkinariski ja hajauttaminen
  • Ajallinen hajauttaminen
  • Osakeanti ja split
  • Osingot
  • Salkun seuranta
  • Verotus

Kaikki tämä hintaan 69€ sis.alv. Kurssi on saanut loistavaa palautetta ja olemme varmoja, että Sinäkin viihdyt kanssamme. Siksi kurssillamme on myös tyytyväisyystakuu. Ellet ole tyytyväinen saat rahasi takaisin! Mikäli osakesijoittamisen perusteet ovat jo hyvin hallussa, tutustu Tunnusluvut tutuiksi -valmennukseen.

01.

Opi moni-puolisesti

8 jaksoa, 9 tuntia innostavaa asiaa!

02.

Etene itsenäisesti

Voit valita opiskelutahtisi omiin aikatauluihisi sopien, esim. 1 jakso viikossa

03.

Harjoittele

Havainnollistavia harjoitustehtäviä ja opasvideoita eri työkalujen hyödyntämiseen

Kuka Svenne?

svenne2

Valmentajamme Svenne Holmström toimi kuudentoista vuoden aikana eri pankeissa sijoittamisen parissa muun muassa myyntijohtajana, konttorinjohtajana ja sijoitusasiantuntijana.
Lisäksi hän on pitkän linjan sijoittajana luonut oman varallisuutensa ihan itse tyhjältä pöydältä. Tämä on tapahtunut kärsivällisellä ja pitkäjänteisellä, yli 20 vuotta kestäneellä, pääosin suoriin osakkeisiin sijoittamisella.

Svennellä on taito puhua selkeällä ja havainnollistavalla tavalla, vaikka käsiteltävä aihe olisikin monimutkainen. Hankalatkin teoriat avautuvat Svennen käytännönläheisen esitystavan avulla.
Moni opiskelijoista on kertonut tienneensä tiettyjä asioita jo ennalta, mutta oppineensa ymmärtämään ne vasta Svennen luennoilla.

Svenne osaa myös innostaa. Moni asiakas onkin kertonut palautteessaan, kuinka ryhtyi tuumasta toimeen nimenomaan koulutuksemme innoittamana. Svenne kouluttaa syvällä ammattitaidolla, esittää omia näkemyksiä ja mielipiteitä eikä sorru kiihkoiluun. Pitkän linjan sijoittajan kokemus näkyy selvästi.

Miksi osakkeisiin kannattaa sijoittaa?

Ensinnäkin osakesijoittaminen on valtavan hauskaa! Varsinkin osinkojen tilille kilahtaminen on juhlava hetki. Raha tekee työtä puolestasi, eikä toisin päin.
Alussa tuotot voivat tuntua pieniltä, mutta vähitellen varallisuutesi karttuu ja kärsivällinen sijoittaja pääsee nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä ja vaurastuminen pääsee vauhtiin!

Ajan kuluessa sataset muuttuvat tuhatlappusiksi ja tuhannet eurot kymmeniksi tuhansiksi. Pitkäjänteinen sijoittaminen on järkevää, oli tavoitteenasi sitten pienet lisätulot tai jopa taloudellinen riippumattomuus.

Tätä se osakesijoittaminen yksinkertaisesti on!

Mutta miksi niin harva sijoittaa osakkeisiin?
Kokemuksemme mukaan  osakesijoittamista koetaan vaikeaksi ja riskialttiiksi.

Mutta suurin syy on kuitenkin siinä, ettei juuri kukaan anna sijoitusneuvontaa suorien osakkeiden ostamiseen. Osakkeissa kun ei ole hallinnointipalkkioita ja kaupankäynti on edullista, joten neuvonnalla olisi vaikea tehdä rahaa. Apua aloittamiseen tai jatkuvaa taustatukea ei siis ole juurikaan tarjolla.

Ei rahastosijoittamisessakaan mitään väärää ole, mutta osakesijoittamisesta saa mukavan harrastuksen ottamalla ohjat omiin käsiin. Ja onhan talouden ymmärtämisestä hyötyä muutenkin elämässä.

Pikavoittoja osuu harvan kohdalle, siksi on kannattavaa olla kärsivällinen ja opiskella sijoittamisen perusteita ”tikanheiton” sijaan.

Osakesijoittaminen ei ole vaikeata ja me autamme sinut alkuun Osakesijoittaminen I -verkkovalmennuksella!

Kurssi etenee loogisessa järjestyksessä ja kaikki olennaiset perusasiat on huomioitu. Tutustu sisältöön oheisesta taulukosta.

Ghost Investorin kursseilla hinta-laatusuhdekin on varmasti kohdallaan, ja kestää vertailua alan muihin toimijoihin. Periaatteenamme on pitää valmennuksiemme hinnat niin edullisina, että jokaisella on mahdollisuus osallistua. Laadusta sen sijaan emme ole valmiita tinkimään, tämä näkyy myös saaduissa palautteissa.

Kursseillemme onkin osallistunut jo tuhansia opiskelijoita. Heidän antamansa palautteen keskiarvo on ollut 9,2/10 ja 86 % suosittelisi kurssejamme todennäköisesti tai erittäin todennäköisesti muillekin.

Liity sinäkin joukkoon ja opi sijoittamaan ammattilaisten avustuksella, käytännönläheisesti ja helposti!

Kurssin sisältö

1 Osakesijoittaminen (12+61min)
Inspiraatiota
Osakesijoittamisen perusteet

2 Mitä pitää tietää osakkeista? (74min)
Omistaminen
Osakeanti ja split
Osinko
Harjoitustehtäviä

3 Osakkeiden omistaminen (63min)
Arvo-osuustili ja kulut
Osakesäästötili

4 Kaupankäynti (87min)
Kaupankäynti
Kauppojen toteutuminen
Lyhyeksi myynti
Nordnet harjoittelu
Harjoitustehtäviä

5 Salkunhallinta (54min)
Yhtiöriski, markkinariski ja hajauttaminen
Aikahajautus
Salkun rakenne

6 Salkun seuranta (71min)
Salkun seuranta
Tuoton ajurit
Tiedon saanti
Bonus! Excel harjoittelu
Harjoitustehtäviä

7 Osakkeiden verotus (110min)
Yleistä verotuksesta
Luovutukset
Salkun siirto toiselle palveluntarjoajalle
Pienet luovutukset
Verojen suunnittelu
Bonus! Osakkeita lahjaksi

Kaiken tämän saat hintaan 69 euroa (sis. alv). Muita kuluja ei tule.

Tutustu tästä näytevideosta kurssimateriaaliin:

Miltä tuntuisi hallita osakesijoittamisen perusteita jo ensi viikolla?

Tule mukaan opiskelemaan ja voit laittaa rahasi kasvamaan heti!

Bonusosiona saat lisäksi hyviä lukuvinkkejä kirjoihin ja verkkosivustoille. Toki saat myös Ghost Investorin sijoitussuunnitelmapohjan, joka auttaa sinua suunnittelemaan sijoituksiasi!

Uskallamme luvata, että tällä kurssilla opit asioita, joita moni kokenutkaan osakesijoittaja ei tiedä! Tiedämme tämän, koska olemme saaneet tästäkin runsaasti palautetta kokeneilta sijoittajilta.

Jäikö jokin vielä askarruttamaan sinua? Laita minulle viesti, niin vastaan mielelläni kysymyksiisi!

Terveisin, Svenne

svenne ( a ) ghostinvestor.fi
044 766 9568 (myös WhatsApp -viestit)

Mikä Ghost Investor?

https://ghostinvestor.fi/wp-content/uploads/2021/03/cropped-Ghost-Investor-logo.png
yhdistys

Ghost Investor on sijoitus- ja talouskoulutukseen erikoistunut valmennusyhtiö. Järjestämme live webinaareja, verkkokursseja sekä muita alan koulutuksia. Asiakkainamme ovat yksityishenkilöt, yritykset, lukiot sekä rahoitusala.

Nimi ”Ghost Investor”, eli haamusijoittaja, tulee siitä, että me toimimme taustalla ikään kuin haamuna, joka avustaa talous- ja sijoituspäätöksiä tehdessäsi. Autamme keskittymään olennaisiin asioihin ja edistämme talous-, säästämis- ja sijoittamisosaamisesi.

Neljän edellisen vuoden aikana kursseihimme on osallistunut yli 7.000 henkilöä. Palautteiden keskikouluarvosana on ollut yli 9, parhaimmillaan 9,5! Tapamme toimia on tarjota huippulaadukasta sisältöä edulliseen hintaan. Meidän mielestämme vaurastuminen kuuluu kaikille!

Kurssilaisten palautteita
ikoni2
star-ratings-free-img.png
"Koulutus oli inspiroiva ja mielenkiintoinen. Päivä meni nopeasti. Kiitos siitä!”"
ikoni2
star-ratings-free-img.png
"Hyvä koulutus minulle vanhalle ukolle. Paljon uutta tietoa, vaikka osakkeita ollut noin 20v"
ikoni2
star-ratings-free-img.png
"Pidin kovasti kurssista, missään kohtaa ei ollut tylsää. Asiat selitettiin hyvin ja todella selkeästi. Vaikka en ihan aloittelija olekaan, niin silti tuli esiin uusia asioita ja näkökulmia. Kiitokset!"
ikoni1
Usein kysyttyä

Onko kurssimaksu vähennyskelpoinen?

Kurssimaksu voidaan lisätä pääomatulojen hankkimiskuluihin.

Paljonko aikaa pitää varata?

Yhden jakson videoiden kokonaispituus vaihtelee 53 min – 108 min. Tämän päälle harjoitustehtäviä. On siis hyvä varata 1,5 - 2 tuntia jokaista jaksoa kohden.

Kuinka kauan kurssi on käytettävissä?

Aikarajaa ei ole, joten opiskele rauhassa. Voit palata kurssin pariin milloin vain, niin monta kertaa kuin haluat.

Millaista ennakko-osaamista tarvitaan?

Tämä on monipuolinen peruskurssi, eikä sen enempää ennakko-osaamista tarvita. 

Mikä on sopiva etenemistahti?

Suosittelemme opiskelemaan enintään moduulin verran yhden päivän aikana. Jos teet yhden moduulin viikossa kestää tämä kurssi yhteensä 7 viikkoa (näiden lisäksi oma moduuli, jossa kirjavinkkejä ja lukulinkkejä). 

Aloita sinäkin vaurastuminen jo tänään
ja tee investointi itseesi jolla on merkitystä